|
ETUSIVU | PROSESSI | PROJEKTIT | YHTEYDET | BLOGI | REFERENSSIT | HISTORIA | UUTISET |
||
![]() |
||
|
|
BLOGI MARKKINOINNISTA, MAINONNASTA JA ELÄMÄSTÄKeskiviikko 18.2.2009 Niinpä niin, piti ja piti siirtää blogi tuonne toisaalle mutta aikaa kului ja samalla tuli mietittyä asiaa niin että blogi pysyy täällä omilla kotisivuilla. Alkuvuosi on ollut firmalle varsinaista "haipakkaa" menoa projektista toiseen ja työstä toiseen siten, että tammi-helmikuun vaihteessa jouduin vetämään käsijarrusta ja tarkastelemaan mitä oikeasti teemme ja mistä se raha tulee ja minne se menee. Tuloksena tästä kaikesta henkilökuntamme määrä on pienentynyt neljään ja projekteista mm. Raaseporin Seutu-lehti on muuttunut pelkäksi nettijulkaisuksi, koska sillä projektilla ei ollut todellista taloudellista jatkuvuuden pohjaa eli suomeksi sanottuna se tuotti ainoastaan kuluja. Lamapuheet ja kirjoitukset ja maailmantalouden tilanne on vaikuttanut myös meidän toimintaamme ja projekteihimme ja vaikka kuinka omalta osaltamme haluamme tuoda positiivisia asioita ja positiivista sykettä markkinoille, ei se aina tunnu riittävän - yllättävän moni yksityisyrittäjäkin on synkistynyt omassa toiminnassaan vaikkei olekaan tekemisissä ulkomaankaupan kanssa. Mainontaa ja markkinointia tarvitaan aina - aina kun on myyntiä ja ostajia - pitää olla keinoja jolla nuo kaksi tahoa kohtaavat ja me olemme toimineet tuossa välittäjäaineena eri palveluillamme jo kohta 20 vuotta kokien näiden vuosien aikana niin lasku- kuin noususuhdanteet ja jaksamme uskoa sekä itseemme että suomalaiseen yrittäjyyteen. Uusin projektimme Keskisellä Uudellamaalla on nyt aloitettu ja sen tarkoituksena on jatkaa Läntisen Uudenmaan Yrityssanomien aloittamalla polulla tarjoten paikallisille yrityksille ja yrittäjille uuden foorumin omien palveluidensa ja ajatustensa julkituomiseksi - mainosartikkeleiden ja normaalien mainosten lisäksi lehden sisältö on esikuvansa Läntisen Uudenmaan tapaan paikallisia yrittäjää kiinnostavia artikkeleita ja paikallisten yrittäjäyhdistysten yms terveisiä ja esittelyjä - maaliskuussa lehden ilmestyttyä palaan varmaankin aiheeseen täällä blogissakin... Työn iloa - jatketaa keskiviikkoa eteenpäin (ai miksi oli aikaa tänään kirjoitella = auto aamupäivän huollossa mutta onneksi aivan tavallinen km-huolto) ... K. |
Blogi arkisto: |
|
Markkinointipalvelu AdFox Oy | Kalkkipetteri | 08700 Lohja | p. 019- 345 1200, 019- 345 1222 | (c) 2008 |
||