|
ETUSIVU | PROSESSI | PROJEKTIT | YHTEYDET | BLOGI | REFERENSSIT | HISTORIA | UUTISET |
||
![]() |
||
|
|
BLOGI MARKKINOINNISTA, MAINONNASTA JA ELÄMÄSTÄSunnuntai 21.9.2008 Tajusin eilen, että 20-vuotta yrittäjä lähestyy kovaa vauhtia ja rajapyykki saavutetaan ensi kesäkuussa - on mahdollinen aika kasvattaa yritys seuraavalle tasolle. AdFox on kasvanut koko ikänsä orgaanisesti ilman ulkopuolisia rahoittajia, ja vaikka välillä palkkalistoilla on ollut tusinan verran työntekijöitä - on yritys tällähetkellä historiansa käännekohdassa. Viimeisten kahden vuoden aikana yrityksen strategia on kehittynyt ja olemme löytäneet oman paikkamme markkinoilla ja kehittäneet samalla omaa toimintatapaamme ja olen nyt ymmärtänyt itsekin, että päästäksemme seuraavalle tasolle, tarvitsemme apua. Ja tuo apu on taloudellista apua sillä uudet projektit vaativat rahoitusta alkuajalle ennenkuin ne tuottavat rahaa myös sisäänpäin. Uudet projektit ovat kuten edeltäjänsä - meitä itseämme - mutta pystyäksemme toteuttamaan ne, joudumme panostamaan uusien henkilöiden rekrytointiin sekä uusille alueille menemiseen - kaikki on mahdollista, tarvitsemme vain apua. Mutta mistä löytää ihmisen, joka uskaltaa luottaa meihin? Ja visioihimme.... sen aika näyttää ja tämäkin blogi... Kiitokset jälleen sinullekin tämän lukemisesta. ... K. |
Blogi arkisto: |
|
Markkinointipalvelu AdFox Oy | Kalkkipetteri | 08700 Lohja | p. 019- 345 1200, 019- 345 1222 | (c) 2008 |
||