Lohja, Suomi
+358- 400 733469

Sosiaalinen media toimii

Sosiaalinen media markkinointikanavana kyllä toimii, mutta se vaatii aikaa ja suunnitelmallisuutta. Perustasolle pääsee periaatteessa helpolla, mutta oikeasti tuloksiin pääseminen vaatii sekä suunnitelmallisuutta, tekemistä että tekemisen muokkaamista.

Sosiaalinen media ja sen hyödyntäminen yritystoiminnassa kaipaa tuekseen myös muita kanavia, joista selvin on yrityksen omat kotisivut. Yhdistämällä kotisivujen toiminta ja päivitykset tavalla tai toisella sosiaalisen median toimintaan, saadaan oikeasti yrityksen markkinointia tukevia toimenpiteitä.

Emme tässä ala suoranaisesti kertomaan, mitä voit tai mitä sinun pitäisi tehdä, mutta avaamme joitakin asioita, jotka pitäisi miettiä, ennen kuin sosiaalisen median kanavia alkaa oman yrityksen toimintaan valjastamaan.

Tavoitteet

Tavoitteet ovat aina tärkeitä, eikä määrä vastaa laatua. Riippuen yritystoiminnasta, toisilla on tärkeämpää että yrityksestä tykkää oikeasti 100 sen toiminnasta kiinnostunutta henkilöä, kuin että sen jonkun kilpailun kautta yritys sai 10 000 tykkääjää.

Tavoitteet voivat olla myös euromääräisiä, mutta niiden pitää olla selkeästi määriteltävissä verrattuna sosiaalisessa mediassa tehtyihin tehtäviin. Jos päivitykset ovat laatua ”hei olemme täällä” vrt ”tule ja osta hintaan 9,99″ niin mitä luulet, kumpi toimii paremmin?

Pitää myös ymmärtää, että kun kyseessä on tavallinen pieni suomalainen yritys, ei sosiaalinen media välttämättä aiheuta mitään ryntäystä kassaan kohti, mutta oikeilla toimilla voidaan tuottaa liiketoimintaa tukevaa palvelua.

Analyysit

Tapahtui sitten siellä sosiaalisessa mediassa tai kotisivuilla mitä tahansa, jotta toimenpiteistä ja niiden tehokkuudesta tiedettäisiin jälkikäteen, jonkun tulee pitää kirjaa ja seurata, mitä ja koska mitäkin tehdään ja analysoida tuloksia tasaisin väliajoin.

Kerää samalla mahdollisimman paljon dataa asiakkaistasi, sekä miksi jotkut asiakkaat eivät osta – sekä se miksi joku ostaa ja se miksi joku toinen ei osta, ovat tärkeätä tietoa ja molemmat tiedot voivat auttaa jatkossa.

Samat asiat eivät aina välttämättä toimi

Se mikä toimi kertaalleen, ei välttämättä toimi toistakertaa – tämä pitää paikkansa erilaisissa markkinointikampanjoissa, joten aina kannattaa pitää pieniä aivoriihiä uusien ajatusten ja ideoiden pomputtamiseksi.

Budjetoi

Budjetoi markkinointitoimenpiteet sekä rahan että ajan suhteen oikeasti, jotta tiedät paljon markkinointisi oikeasti vie resursseja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *