Suomi

Paikallisesti lisää asiakkaita vuodelle 2021

Yrityksiä loppuu ja uusia syntyy. Molemmille tapahtumille on erilaisia syitä. Yritykset myös saavat uusia asiakkaita ja menettävät vanhoja, riippuen sitten yrityksen myymästä palvelusta tai tuotteesta saattaa uusien asiakkaiden hankinta olla yllättävänkin vaikeata, tai sitten helppoa.

Yrityksiä myös toimii paikallisesti ja yrityksiä on, jotka toimivat monilla alueilla tai kansainvälisesti. Itsestään selviä asioitahan nämä, mutta niille yrityksille, jotka toimivat paikallisesti toimivat monet isoillekin yrityksille toimivat periaatteet.

  • toiminnan tulee olla kannattavaa
  • asiakkaille pitää kertoa tasaisin väliajoin mitä tapahtuu, koska ja missä
  • uusia asiakkaita pitää etsiä ja kontaktoida monikanavaisesti
  • olemassa olevaan tilanteeseen ei pidä tuudittautua

Liian usein kuulee, että yrittäjä kuvittelee olemassa olevien asiakkaidensa riittävän tuleville vuosille. Yrittäjät ovat voineet tuudittautua ajatukseen, missä asiakkaat kyllä kertovat heistä eteenpäin, ja sitä kautta tulee uusia asiakkaita. Totta, että kysyttäessä tyytyväiset asiakkaat saattavatkin kertoa yrityksestä, mutta menestyvälle yritykselle tarvitaan myös toimiva, suunniteltu ja aktiivinen markkinointi. Markkinointi sisältää tavallisen mainonnan lisäksi myös suunnitelma asiakaspalvelusta, ulkoisesta ja sisäisestä olemuksesta. Markkinointi pitää sisällään ajatuksen siitä asiakaskokemuksesta, minkä jokainen asiakas pitäisi saada.

Mainonta paikallisesti

Mainonnan mahdollisuudet ovat lisääntyneet menneiden vuosien aikana netin ja digitaalisuuden tultua kaikkien käytettäväksi. Mutta samalla lisääntyneet mahdollisuudet ovat tuoneet suunnittelun entistä tärkeämmäksi, ettei tekeminen ole vain joka puolelle huitomista, ilman todellista suunnitelmaa tai tavoitetta. Suunnittelu ja aikataulutus ei välttämättä maksa mitään, mutta se vie hetken aikaa. Yleisesti suunnitelmallisuus myös lopulta säästää kustannuksissa ja luo pohjaa tuleville vuosille. Ensimmäisen suunnitelman jälkeen on nimittäin mahdollisuus kehittää toimintaa ja tuloksellisuutta seuraavalla kerralla, mutta jos mainonta on tehty aina ilman suunnitelmaa – ei todennäköisesti ole myöskään mitään seurantaa, analysointia eikä siten myöskään ole kovin helppoa lähteä kehittämään seuraavalla kerralla parempaa mainontaa.

Esimerkiksi Lohjan ja Vihdin talousalueella mainostaminen on sekä helppoa, että haastavaa. Haastavaksi alueen tekee sen laajuus, ja toisaalta se, että alueella kuitenkin on vain se reilut 40 000 kotitaloutta. Alue ei siis ole huiman iso, varsinkaan kun naapurissa on pääkaupunkiseutu, joka verottaa omilla palveluillaan ainakin niiden potentiaalisten asiakkaiden kautta, jotka pendelöivät kotinsa ja pääkaupunkialueen välillä. Mennyt vuosi on varmasti tehnyt tähän muutokset etätyön lisääntymisen myötä, mutta ovatko paikalliset yritykset huomioineet tätä omassa markkinoinnissaan ja mainonnassaan? Eivät välttämättä, sillä eihän heitä se pendelöinnin loppuminen ja etätyön alkaminen ole kohdannut, joten miten he olisivat sen välttämättä ilman suunnitelmaa ja analysointia huomanneet.

Mainonta haltuun

Kuinka tärkeätä yrityksesi tuottama myynti on sinulle? Onko yritystoiminta täysipäiväistä, ja olisiko sinulla ja yritykselläsi mahdollisuus tehdä enemmän, kuin mitä nyt teette? Haetko kasvua, vai oletko jo asettunut niille sijoillesi viimeisten kymmenen vuoden aikana, eikä sinua enää kiinnosta uudet asiakkaat?

Me Ykkös-Lohja lehdessä ja markkinointipalvelu ER-tuessa olemme täällä tukemassa paikallisia yrityksiä löytämään uusia asiakkaita, ja kertomaan vanhoillekin, että olette vielä olemassa ja teillä on uusia tuotteita ja palveluita saatavilla. Vanhatkin asiakkaat voivat tilata uutta, jos heille vain kerrotaan, että se on mahdollista.

Mainontaa voidaan tehdä paikallisesti joko viikoittain koteihin jaettavan kaupunkilehden kautta, jota oikeasti luetaan, mutta myös digitaalisesti. Digitaalinen mainonta löytyy sitten niin Googlen kautta, kuin käymällä niillä sivustoilla, joilla voimme paikallismainontaa harrastaa. Näitä sivustoja meillä on niin Lempolan, Veikkoinkorven, Pappilankorven, Lohjan Aseman ja esimerkiksi Lohjan ravintoloiden osalta, eivätkä kulut todellakaan ole päätä huimaavia. Lisäksi julkaisemme mainoksia myös paikallisissa myynti/ostokanavissamme kuten OstaLohjalta ja OstaVihdistä, joilla on sekä omat nettisivut ja Facebook- kanavat – oikeasti paikallisesti.

Kokemusta yli 30 vuoden ajalta

Me olemme olleet olemassa yli 30 vuotta ja meillä on oikeasti myös kokemusta yli 30 vuotta, ja digitaalisella puolella meillä on nuorempia henkilöitä toteuttamassa digitaalista mainontaan, jopa Google ja Facebook mainontaa. Olemme siis oikeasti paikallinen vaihtoehtoa toteuttamaan markkinointisi ja mainontasi siten, että tavoitat mahdollisimman laajalti ja hyvin potentiaaliset asiakkaat, myös nyt 2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *