Suomi

Puhutaan avoimesti rahapeleistä

Koko Eurooppaa on tänä vuonna koetellut sekä maailmanlaajuinen virustauti, mutta myös eurooppalaisten valtioiden rahapelaamisesta määräävät tahot ovat olleet aktiivisia. Eri maihin on tullut entistä tarkempia määräyksiä mainonnan ja näkyvyyden puitteissa. Lisäksi monet kasino- ja vedonlyöntioperaattorit ovat asettaneet pelaajille tappio- ja pelirajoituksia, jopa pelaajien oman pelihallinnan päälle – on alettu toden teolla puhua vastuullisesta pelaamisesta Eurooppa tasolla.

Kasinomarkkinat ja tulevaisuus

Suomessa on valitettavasti yhä vielä monopoli, joka tarkoittaa myös, että muiden Euroopan maiden rahapelimarkkinoiden muutoksista ei Suomessa oikeastaan saa edes mainita – se nimittäin saatetaan laskea mainonnaksi, joten siksi me olemme lähteneet kertomaan suomeksi kasinomaailman uutisista omalla Carnivalnews.net pääsivustollamme.

Alan uutisoinnin lisäksi nostamme välillä esille myös muita alaan liittyviä uutisia ja tiedotteita, tarkoituksenamme kertoa uutisista ja tapahtumista suomeksi, mutta koko Euroopan suomenkielisille asiasta kiinnostuneille tahoille, puolueettomasti. Mutta otamme kantaa kuitenkin yleiseurooppalaisen pelaamisen suhteen, aivan kuten EGBA tekee omalla tahollaan.

Lausunnot kasinomarkkinoinnin sisältöön, lupauksiin ja tapaan ovat asiallisia ja tulevat edistämään koko alan kehittymistä kohti seuraavaa vaihetta, joka uskoaksemme on EU:n laajuinen rahapelilaki ja säännöstöt sen sisällä.

Lähde keskustelemaan rahapelaamisesta

Rahapelaaminen nousee yleensä kahdella tavalla otsikoihin: joko joku voittaa miljoonia, tai kerrotaan, kuinka sadoilla tuhansilla on peliongelmia. Näin asia on useissa Euroopan maissa, mutta tosiasia on, että ihmiset ovat pelanneet omaisuudellaan aina, ja tulevat pelaamaan – nykyään kyse on vain siitä, miten tätä pelaamista valvotaan ja kuinka voidaan varmistaa, etteivät pelaajat häviäisi enempää kuin heillä on oikeasti varaa. Peliongelmia ei pidä väheksyä, mutta meillä on paljon mitä voimme tehdä ja mitä markkinoilla on jo tehty, ettei pelaajat pelaa koko elämäänsä vasaran alle.

Tätä keskustelua varten olemme nyt avanneet oman fooruminsa, jonne voit tulla antamaan oman kommenttisia liittyen tavalla tai toisella rahapelaamiseen. Foorumi löytyy osoitteesta kasinoforum.fun eli rahapelaaminen kuitenkin on useimmalle pelaajalle hauskaa ajanvietettä ja me haluamme olla osaltamme tekemässä pienen osamme, jotta näin on jatkossakin.

Rahapelaaminen on parhaimmillaan iloista ja lisäjännitystä elämään tuovaa tekemistä, johon ei kuitenkaan pidä asennoitua liian vakavasti. Vasta sitten, jos lähdet ammattilaisuutta hakemaan pokerikiertueilta tai pelaamaan urheiluvedonlyöntiä ammattimielessä, niin hauskaa saattaa välillä kadota stressin tilalla. Mutta jos pelaat automaatti- eli kolikkopelejä tai ostat lottotikettejä ja pelaat bingoa, pelaat aina 100% sattumaan perustuvia pelejä, joita ei missään nimessä saa pelata ajatuksena ansainta – näissä onnenpeleissä on aina talon etu, ja se voi olla todella suuri, kuten Suomen lotossa se on lähes 60% tasolla, kun automaattipeleissä se on 92-98 % eli puhutaan palautusprosenteista. Lotossa se on siis noin 41 %, ja automaattipeleissä talon etu on pelistä riippuen 2-8%, eli et voi pitkän pelaamisen aikana matemaattisesti jäädä voitolle muute kuin sattumalla voittamalla jackpot voiton eli pääpotin.

Avoimesti mutta vastuullisesti

Suomi todellakin on EU:n ainoa monopoli, mutta Euroopassa on toinenkin maa, jolla on yhä vielä monopoli rahapelaamisessa, eli Norja. Mutta jos sitten vertaillaan eurooppalaisten maiden ja esimerkiksi Suomen rahapelaamisen reunaehtoja, havaitaan nopeasti, että monessa maassa ovat pelit huomattavasti turvallisemmin piilossa kuin esimerkiksi Suomessa. Näin ollen me uskomme vahvasti, että tulevien vuosien aikana myös Suomi tulee osaksi eurooppalaista kasinoperhettä ja suomalaisetkin saavat omat paikalliset yritykset Euroopan ja maailmanmarkkinoille, ilman että yritystä pitää perustaa ulkomaille.

Pelaamiseen liittyvistä tarjouksista ja asioista kerrotaan myös kolmannella alan sivustollamme gaming-warehouse.com, ja nämä kaikki kolme sivusto käsittelevät koko iGaming sektorin liiketoimintaa hieman eri lailla – tarjota sisällön koko Euroopan suomenkielisille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *